”Rosvoja on kolme ja tähtiä vain yksi”

Yllä ole­vaa kuvaa olin suun­ni­tel­lut jo pitem­pään, ennen kuin pari vuotta sit­ten pää­tin sen toteut­taa. Län­ne­ne­lo­ku­vien ja ‑sar­ja­ku­vien ystä­vänä olin alun perin aja­tel­lut, että mil­jöönä voisi olla poke­ri­pöytä. Eri­tyi­sen aidon oloista rekvi­siit­taa ei kui­ten­kaan nur­kissa sat­tu­nut pyö­ri­mään, vaan oli tyy­ty­mi­nen puu­tar­ha­ka­lus­tei­siin ja lap­suu­den aikai­siin nal­li­pys­syi­hin sekä hie­man pie­neksi jää­nee­seen Zor­ron hat­tuun. Länk­kä­rei­den ulko­puo­lelle sijoit­tuva tee­ma­kaan ei siis ollut pois­sul­jettu, ja jon­kin­laista jip­poa kuvaan vielä kai­pa­sin. Paperi T:n Post-alfa-runo­ko­koel­malta omia suo­sik­ke­jani on sen aloit­tava runo:

aloit­taako kai­rosta vai tan­ge­rista ei mer­kitse mitään
ros­voja on kolme ja täh­tiä vain yksi
ja vaikka kuinka toi­von muut­tu­vani
toivo muut­tuu nopeam­min
kun yksi ovi sul­keu­tuu
toi­nen avau­tuu
mutta tässä huo­neessa on vain yksi ovi

Tätä runoa muis­tel­lessa tuli mie­leen, että entäpä jos Afri­kan täh­destä tutut ros­vot ruu­miil­lis­tui­si­vat­kin peli­lau­dan ympä­rille? Peli­kin luon­nol­li­sesti löy­tyi lap­suu­den­ko­dis­tani, jonka auto­tal­lissa kuva on otettu, sillä halusin sen sijoit­tu­van hie­man karun oloi­seen tyh­jään tilaan. Tähän sovel­tui hyvin auto­talli, jossa muu­toin­kin on tilaa toteut­taa kuvaus­pro­jek­teja. Kame­ran jalus­toi­neen sijoi­tin nos­tu­rin päälle. Kuva täy­tyi ottaa ylä­viis­tosta, jotta peli­lauta näkyisi kun­nolla ja taus­talle ei jäisi mitään tyh­jän tilan vai­ku­tel­man rik­ko­vaa.

Tek­ni­sesti ottaen kuvaus oli help­poa; sopi­vat ase­tuk­set vain kame­raan ja etä­lau­kai­sin käyt­töön. Han­ka­lam­paa tun­tuu aina ole­van kame­ran edessä toi­mi­mi­nen, kun ”mal­lina” olo ei ole niin luon­te­vaa itsel­leni. Mutta mui­ta­kaan vaih­toeh­toja ei oikein ollut, sillä kuten yhdys­val­ta­lai­nen valo­kuu­vaja Francesca Wood­man aika­naan totesi, oma­ku­vien otta­mi­nen on käte­vää. Itse kun on ainoa hen­kilö, joka on aina saa­ta­villa – ja vie­läpä ilman yli­mää­räi­siä kus­tan­nuk­sia. Tulee­han kuvista näin myös hen­ki­lö­koh­tai­sem­pia nii­den ollessa kai­kilta osin itsestä läh­töi­siä.

Kun näyt­te­li­jän lah­jat eivät ole val­tai­sat, oikean­lai­sen ilmeen saa­mi­nen oli jo itses­sään hie­man haas­teel­lista, mutta lisäksi päätä täy­tyi vielä tai­vut­taa han­ka­laan asen­toon ylös­päin. Kuva kun on ylä­viis­tosta kuvattu, ja halusin, ettei pää­hen­kilö katso alas­päin vaan suo­raan kame­raan. Ros­vo­jen kuvaa­mi­nen oli sen­tään hel­pom­paa, mutta oikean­laista asen­toa niis­sä­kin jou­tui haes­ke­le­maan. Jon­kin sor­tin per­fek­tio­nis­tina en ollut eri­tyi­sen tyy­ty­väi­nen mihin­kään otok­seen, ja niitä tuli nap­sit­tua niin pit­kään, että aloin kyl­läs­tyä tou­huun. Arve­lin jou­kossa väki­sin­kin ole­van joi­tain käyt­tö­kel­poi­sia ruu­tuja, vaik­kei ihan täy­so­su­maa oli­si­kaan. Kai­kille tai­teen parissa työs­ken­te­le­vil­le­hän lie­nee tut­tua, että omista teok­sista löy­täisi loput­to­miin paran­ta­mi­sen varaa, mutta toi­saalta lii­al­li­nen täy­del­li­syys voi olla tyl­sää­kin.

Tie­ten­kin kuvan edi­toi­mi­nen olisi ollut hel­pom­paa ja nopeam­paa, jos olisi ollut käy­tet­tä­vissä neljä mal­lia. Täl­löin kui­ten­kin mal­lien olisi täy­ty­nyt olla saman­nä­köi­siä ja kai­kille olisi täy­ty­nyt saada saman­lai­set vaat­teet, joten yhdellä mal­lilla kuva olisi toden­nä­köi­sesti täy­ty­nyt toteut­taa joka tapauk­sessa. Kuvien yhdis­tä­mi­nen Pho­tos­ho­pissa ja jokai­sen hah­mon maa­laa­mi­nen esiin omalta tasol­taan on sinäl­lään simp­pe­liä hom­maa, mutta aikaa ja tark­kuutta se vaa­tii. Tämän jäl­keen sit­ten vielä värien ja yksi­tyis­koh­tien hio­mi­seen meni tovi jos toi­nen­kin. Lopulta kuvaan ker­tyi tasoja 20–30 kpl ja lopul­li­sesta kuvas­ta­kin tuli eri ver­sioita.

Samoi­hin aikoi­hin huo­ma­sin Kamera-leh­dessä olleen meneil­lään kuva­kil­pai­lun, jonka aiheena oli sillä ker­taa fan­ta­sia. Ensim­mäi­seksi tie­tysti fan­ta­sia tuo mie­leen eri­lai­set taruo­len­not, mutta onhan se laaja käsite pitäen sisäl­lään peri­aat­teessa minkä tahansa mie­li­ku­vi­tuk­seen perus­tu­van asian. Aloin miet­tiä, että voi­si­han tee­maan sopia myös peli­lau­dalta peli­ka­ve­reiksi hyp­päävä ros­vo­kol­mikko, ja pää­tin osal­lis­tua kil­pai­luun. Kova­ta­soi­seen kil­pai­luun osal­lis­tui noin 70 kuvaa­jaa. Aivan kär­ki­paik­koja en pääs­syt hätis­te­le­mään, mutta sijoille 11–25 pää­dyin kui­ten­kin.

Sijoi­tuk­silla nyt ei niin väliä, mutta vähän jäi vai­vaa­maan, että kuva oli ehkä vielä vii­meis­te­lyä vailla ja parem­malla toteu­tuk­sella siitä olisi voi­nut saada parem­man. En läh­te­nyt enää uudes­taan kuvaa­maan sitä, koska sopi­vaan kuvaus­paik­kaan ei aina pääse ihan käden kään­teessä ja näin­kin yksin­ker­tai­sen ase­tel­man kyhää­mi­seen ja kuvaa­mi­seen saa silti hel­posti kulu­tet­tua useita tun­teja. Jon­kin ver­ran kui­ten­kin vielä kuvaa muok­ka­sin. Toi­vot­ta­vasti parem­paan suun­taan, sillä ris­kinä on aina, että lii­al­li­nen edi­tointi voi myös pilata kuvan. Mutta täl­lai­nen se nyt kui­ten­kin on. (Ver­tai­lun vuoksi van­hempi ver­sio kuvasta alla.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *