Yllä olevaa kuvaa olin suunnitellut jo pitempään, ennen kuin pari vuotta sitten päätin sen toteuttaa. Lännenelokuvien ja ‑sarjakuvien ystävänä olin alun perin ajatellut, että miljöönä voisi olla pokeripöytä. Erityisen aidon oloista rekvisiittaa ei kuitenkaan nurkissa sattunut pyörimään, vaan oli tyytyminen puutarhakalusteisiin ja lapsuuden aikaisiin nallipyssyihin sekä hieman pieneksi jääneeseen Zorron hattuun. Länkkäreiden ulkopuolelle sijoittuva teemakaan ei siis ollut poissuljettu, ja jonkinlaista jippoa kuvaan vielä kaipasin. Paperi T:n Post-alfa-runokokoelmalta omia suosikkejani on sen aloittava runo:
aloittaako kairosta vai tangerista ei merkitse mitään
rosvoja on kolme ja tähtiä vain yksi
ja vaikka kuinka toivon muuttuvani
toivo muuttuu nopeammin
kun yksi ovi sulkeutuu
toinen avautuu
mutta tässä huoneessa on vain yksi ovi
Tätä runoa muistellessa tuli mieleen, että entäpä jos Afrikan tähdestä tutut rosvot ruumiillistuisivatkin pelilaudan ympärille? Pelikin luonnollisesti löytyi lapsuudenkodistani, jonka autotallissa kuva on otettu, sillä halusin sen sijoittuvan hieman karun oloiseen tyhjään tilaan. Tähän soveltui hyvin autotalli, jossa muutoinkin on tilaa toteuttaa kuvausprojekteja. Kameran jalustoineen sijoitin nosturin päälle. Kuva täytyi ottaa yläviistosta, jotta pelilauta näkyisi kunnolla ja taustalle ei jäisi mitään tyhjän tilan vaikutelman rikkovaa.
Teknisesti ottaen kuvaus oli helppoa; sopivat asetukset vain kameraan ja etälaukaisin käyttöön. Hankalampaa tuntuu aina olevan kameran edessä toimiminen, kun ”mallina” olo ei ole niin luontevaa itselleni. Mutta muitakaan vaihtoehtoja ei oikein ollut, sillä kuten yhdysvaltalainen valokuuvaja Francesca Woodman aikanaan totesi, omakuvien ottaminen on kätevää. Itse kun on ainoa henkilö, joka on aina saatavilla – ja vieläpä ilman ylimääräisiä kustannuksia. Tuleehan kuvista näin myös henkilökohtaisempia niiden ollessa kaikilta osin itsestä lähtöisiä.
Kun näyttelijän lahjat eivät ole valtaisat, oikeanlaisen ilmeen saaminen oli jo itsessään hieman haasteellista, mutta lisäksi päätä täytyi vielä taivuttaa hankalaan asentoon ylöspäin. Kuva kun on yläviistosta kuvattu, ja halusin, ettei päähenkilö katso alaspäin vaan suoraan kameraan. Rosvojen kuvaaminen oli sentään helpompaa, mutta oikeanlaista asentoa niissäkin joutui haeskelemaan. Jonkin sortin perfektionistina en ollut erityisen tyytyväinen mihinkään otokseen, ja niitä tuli napsittua niin pitkään, että aloin kyllästyä touhuun. Arvelin joukossa väkisinkin olevan joitain käyttökelpoisia ruutuja, vaikkei ihan täysosumaa olisikaan. Kaikille taiteen parissa työskentelevillehän lienee tuttua, että omista teoksista löytäisi loputtomiin parantamisen varaa, mutta toisaalta liiallinen täydellisyys voi olla tylsääkin.
Tietenkin kuvan editoiminen olisi ollut helpompaa ja nopeampaa, jos olisi ollut käytettävissä neljä mallia. Tällöin kuitenkin mallien olisi täytynyt olla samannäköisiä ja kaikille olisi täytynyt saada samanlaiset vaatteet, joten yhdellä mallilla kuva olisi todennäköisesti täytynyt toteuttaa joka tapauksessa. Kuvien yhdistäminen Photoshopissa ja jokaisen hahmon maalaaminen esiin omalta tasoltaan on sinällään simppeliä hommaa, mutta aikaa ja tarkkuutta se vaatii. Tämän jälkeen sitten vielä värien ja yksityiskohtien hiomiseen meni tovi jos toinenkin. Lopulta kuvaan kertyi tasoja 20–30 kpl ja lopullisesta kuvastakin tuli eri versioita.
Samoihin aikoihin huomasin Kamera-lehdessä olleen meneillään kuvakilpailun, jonka aiheena oli sillä kertaa fantasia. Ensimmäiseksi tietysti fantasia tuo mieleen erilaiset taruolennot, mutta onhan se laaja käsite pitäen sisällään periaatteessa minkä tahansa mielikuvitukseen perustuvan asian. Aloin miettiä, että voisihan teemaan sopia myös pelilaudalta pelikavereiksi hyppäävä rosvokolmikko, ja päätin osallistua kilpailuun. Kovatasoiseen kilpailuun osallistui noin 70 kuvaajaa. Aivan kärkipaikkoja en päässyt hätistelemään, mutta sijoille 11–25 päädyin kuitenkin.
Sijoituksilla nyt ei niin väliä, mutta vähän jäi vaivaamaan, että kuva oli ehkä vielä viimeistelyä vailla ja paremmalla toteutuksella siitä olisi voinut saada paremman. En lähtenyt enää uudestaan kuvaamaan sitä, koska sopivaan kuvauspaikkaan ei aina pääse ihan käden käänteessä ja näinkin yksinkertaisen asetelman kyhäämiseen ja kuvaamiseen saa silti helposti kulutettua useita tunteja. Jonkin verran kuitenkin vielä kuvaa muokkasin. Toivottavasti parempaan suuntaan, sillä riskinä on aina, että liiallinen editointi voi myös pilata kuvan. Mutta tällainen se nyt kuitenkin on. (Vertailun vuoksi vanhempi versio kuvasta alla.)