”Rosvoja on kolme ja tähtiä vain yksi”

Yllä ole­vaa kuvaa olin suun­ni­tel­lut jo pitem­pään, ennen kuin pari vuot­ta sit­ten pää­tin sen toteut­taa. Län­ne­ne­lo­ku­vien ja ‑sar­ja­ku­vien ystä­vä­nä olin alun perin aja­tel­lut, että mil­jöö­nä voi­si olla poke­ri­pöy­tä. Eri­tyi­sen aidon olois­ta rekvi­siit­taa ei kui­ten­kaan nur­kis­sa sat­tu­nut pyö­ri­mään, vaan oli tyy­ty­mi­nen puu­tar­ha­ka­lus­tei­siin ja lap­suu­den aikai­siin nal­li­pys­syi­hin sekä hie­man pie­nek­si jää­nee­seen Zor­ron hat­tuun. Länk­kä­rei­den ulko­puo­lel­le sijoit­tu­va tee­ma­kaan ei siis ollut pois­sul­jet­tu, ja jon­kin­lais­ta jip­poa kuvaan vie­lä kai­pa­sin. Pape­ri T:n Post-alfa-runo­ko­koel­mal­ta omia suo­sik­ke­ja­ni on sen aloit­ta­va runo:

aloit­taa­ko kai­ros­ta vai tan­ge­ris­ta ei mer­kit­se mitään
ros­vo­ja on kol­me ja täh­tiä vain yksi
ja vaik­ka kuin­ka toi­von muut­tu­va­ni
toi­vo muut­tuu nopeam­min
kun yksi ovi sul­keu­tuu
toi­nen avau­tuu
mut­ta täs­sä huo­nees­sa on vain yksi ovi

Tätä runoa muis­tel­les­sa tuli mie­leen, että entä­pä jos Afri­kan täh­des­tä tutut ros­vot ruu­miil­lis­tui­si­vat­kin peli­lau­dan ympä­ril­le? Peli­kin luon­nol­li­ses­ti löy­tyi lap­suu­den­ko­dis­ta­ni, jon­ka auto­tal­lis­sa kuva on otet­tu, sil­lä halusin sen sijoit­tu­van hie­man karun oloi­seen tyh­jään tilaan. Tähän sovel­tui hyvin auto­tal­li, jos­sa muu­toin­kin on tilaa toteut­taa kuvaus­pro­jek­te­ja. Kame­ran jalus­toi­neen sijoi­tin nos­tu­rin pääl­le. Kuva täy­tyi ottaa ylä­viis­tos­ta, jot­ta peli­lau­ta näkyi­si kun­nol­la ja taus­tal­le ei jäi­si mitään tyh­jän tilan vai­ku­tel­man rik­ko­vaa.

Tek­ni­ses­ti ottaen kuvaus oli help­poa; sopi­vat ase­tuk­set vain kame­raan ja etä­lau­kai­sin käyt­töön. Han­ka­lam­paa tun­tuu aina ole­van kame­ran edes­sä toi­mi­mi­nen, kun ”mal­li­na” olo ei ole niin luon­te­vaa itsel­le­ni. Mut­ta mui­ta­kaan vaih­toeh­to­ja ei oikein ollut, sil­lä kuten yhdys­val­ta­lai­nen valo­kuu­va­ja Francesca Wood­man aika­naan tote­si, oma­ku­vien otta­mi­nen on käte­vää. Itse kun on ainoa hen­ki­lö, joka on aina saa­ta­vil­la – ja vie­lä­pä ilman yli­mää­räi­siä kus­tan­nuk­sia. Tulee­han kuvis­ta näin myös hen­ki­lö­koh­tai­sem­pia nii­den olles­sa kai­kil­ta osin itses­tä läh­töi­siä.

Kun näyt­te­li­jän lah­jat eivät ole val­tai­sat, oikean­lai­sen ilmeen saa­mi­nen oli jo itses­sään hie­man haas­teel­lis­ta, mut­ta lisäk­si pää­tä täy­tyi vie­lä tai­vut­taa han­ka­laan asen­toon ylös­päin. Kuva kun on ylä­viis­tos­ta kuvat­tu, ja halusin, ettei pää­hen­ki­lö kat­so alas­päin vaan suo­raan kame­raan. Ros­vo­jen kuvaa­mi­nen oli sen­tään hel­pom­paa, mut­ta oikean­lais­ta asen­toa niis­sä­kin jou­tui haes­ke­le­maan. Jon­kin sor­tin per­fek­tio­nis­ti­na en ollut eri­tyi­sen tyy­ty­väi­nen mihin­kään otok­seen, ja nii­tä tuli nap­sit­tua niin pit­kään, että aloin kyl­läs­tyä tou­huun. Arve­lin jou­kos­sa väki­sin­kin ole­van joi­tain käyt­tö­kel­poi­sia ruu­tu­ja, vaik­kei ihan täy­so­su­maa oli­si­kaan. Kai­kil­le tai­teen paris­sa työs­ken­te­le­vil­le­hän lie­nee tut­tua, että omis­ta teok­sis­ta löy­täi­si loput­to­miin paran­ta­mi­sen varaa, mut­ta toi­saal­ta lii­al­li­nen täy­del­li­syys voi olla tyl­sää­kin.

Tie­ten­kin kuvan edi­toi­mi­nen oli­si ollut hel­pom­paa ja nopeam­paa, jos oli­si ollut käy­tet­tä­vis­sä nel­jä mal­lia. Täl­löin kui­ten­kin mal­lien oli­si täy­ty­nyt olla saman­nä­köi­siä ja kai­kil­le oli­si täy­ty­nyt saa­da saman­lai­set vaat­teet, joten yhdel­lä mal­lil­la kuva oli­si toden­nä­köi­ses­ti täy­ty­nyt toteut­taa joka tapauk­ses­sa. Kuvien yhdis­tä­mi­nen Pho­tos­ho­pis­sa ja jokai­sen hah­mon maa­laa­mi­nen esiin omal­ta tasol­taan on sinäl­lään simp­pe­liä hom­maa, mut­ta aikaa ja tark­kuut­ta se vaa­tii. Tämän jäl­keen sit­ten vie­lä värien ja yksi­tyis­koh­tien hio­mi­seen meni tovi jos toi­nen­kin. Lopul­ta kuvaan ker­tyi taso­ja 20–30 kpl ja lopul­li­ses­ta kuvas­ta­kin tuli eri ver­sioi­ta.

Samoi­hin aikoi­hin huo­ma­sin Kame­ra-leh­des­sä olleen meneil­lään kuva­kil­pai­lun, jon­ka aihee­na oli sil­lä ker­taa fan­ta­sia. Ensim­mäi­sek­si tie­tys­ti fan­ta­sia tuo mie­leen eri­lai­set taruo­len­not, mut­ta onhan se laa­ja käsi­te pitäen sisäl­lään peri­aat­tees­sa min­kä tahan­sa mie­li­ku­vi­tuk­seen perus­tu­van asian. Aloin miet­tiä, että voi­si­han tee­maan sopia myös peli­lau­dal­ta peli­ka­ve­reik­si hyp­pää­vä ros­vo­kol­mik­ko, ja pää­tin osal­lis­tua kil­pai­luun. Kova­ta­soi­seen kil­pai­luun osal­lis­tui noin 70 kuvaa­jaa. Aivan kär­ki­paik­ko­ja en pääs­syt hätis­te­le­mään, mut­ta sijoil­le 11–25 pää­dyin kui­ten­kin.

Sijoi­tuk­sil­la nyt ei niin väliä, mut­ta vähän jäi vai­vaa­maan, että kuva oli ehkä vie­lä vii­meis­te­lyä vail­la ja parem­mal­la toteu­tuk­sel­la sii­tä oli­si voi­nut saa­da parem­man. En läh­te­nyt enää uudes­taan kuvaa­maan sitä, kos­ka sopi­vaan kuvaus­paik­kaan ei aina pää­se ihan käden kään­tees­sä ja näin­kin yksin­ker­tai­sen ase­tel­man kyhää­mi­seen ja kuvaa­mi­seen saa sil­ti hel­pos­ti kulu­tet­tua usei­ta tun­te­ja. Jon­kin ver­ran kui­ten­kin vie­lä kuvaa muok­ka­sin. Toi­vot­ta­vas­ti parem­paan suun­taan, sil­lä ris­ki­nä on aina, että lii­al­li­nen edi­toin­ti voi myös pila­ta kuvan. Mut­ta täl­lai­nen se nyt kui­ten­kin on. (Ver­tai­lun vuok­si van­hem­pi ver­sio kuvas­ta alla.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *