Tänä kevää­nä ei tul­lut käy­tyä Lap­peen­ran­nan kylä­pyö­räi­lys­sä, mut­ta sen sijaan osal­lis­tuin ensim­mäis­tä ker­taa Tai­pal­saa­ren kylä­pyö­räi­lyyn. Itse asias­sa en ollut siel­lä suun­nal­la aiem­min liik­ku­nut muis­sa­kaan mer­keis­sä, niin oli pien­tä vaih­te­lua tavan­omai­siin reit­tei­hin. Uut­ta mai­se­maa kun oli tie­dos­sa, niin luon­nol­li­ses­ti nap­pa­sin mukaan myös pari kame­raa ja dro­nen. Yllä muu­ta­mia kuvia mat­kan var­rel­ta ja alla 360-kuvis­ta koos­ta­ma­ni pie­ni­muo­toi­nen nel­jän kuvan vir­tu­aa­li­kier­ros. Kuvat löy­ty­vät myös pro­fii­lis­ta­ni 360Ci­ties-sivus­tol­la.

Lau­an­tai­aa­mu­na 13.5. läh­din liik­keel­le Meren­lah­den kylä­ta­lol­ta. Vesi­teit­se Tai­pal­saa­ren kir­kon­ky­lään oli­si siel­tä muu­ta­man kilo­met­rin mat­ka, mut­ta maa­teit­se täy­tyi kier­tää Lap­peen­ran­nan kaut­ta. Reis­sun aika­na pysäh­dyin mm. Kir­ja­moin sil­lal­la, Haik­kaan­lah­del­la, Pel­toin lin­tu­tor­nil­la, Moo­ses Put­ron koti­museos­sa Kar­hun­pääs­sä ja Veh­ka­tai­pa­leen pump­pu­lai­tok­sel­la. Lap­peen­ran­nan puo­lel­le tul­tua­ni pysäh­dyin lisäk­si Luuk­kaan­sal­men sil­lal­la. Sii­tä jat­koin vie­lä Van­haa Vii­pu­rin­tie­tä Kasuk­ka­lan kaut­ta Vai­nik­ka­lan van­hal­le kou­lul­le, jota äiti­ni aika­naan kävi ja joka on itsel­le­ni­kin tul­lut tutuk­si oltu­aan usei­na vuo­si­na vakio­py­säh­dys­paik­ka­ni Lap­peen­ran­nan kylä­pyö­räi­lys­sä. Mat­kaa ker­tyi lähes 108 km ja aikaa itse aja­mi­ses­sa meni vajaa kuusi tun­tia. Kai­ken kaik­ki­aan sitä kului kui­ten­kin 10 tun­tia, kun pysäh­te­lin syö­mään eväi­tä ja otta­maan kuvia.

Mai­se­mat oli­vat komei­ta ja var­sin­kin Kir­ja­moin ja Luuk­kaan­sal­men sil­lat tar­jo­si­vat hie­no­ja näky­miä. Dro­nen kans­sa liik­kues­sa on toki etu­na, että monis­sa muis­sa­kin pai­kois­sa mai­se­mia pää­see tar­kas­te­le­maan lin­tu­pers­pek­tii­vis­tä. Mie­leen jäi myös Moo­ses Put­ron koti­museo, joka oli mie­len­kiin­toi­nen pysäh­dys­paik­ka. Put­ro (1848–1919) oli inke­ri­läi­nen kult­tuu­ri­vai­kut­ta­ja, sävel­tä­jä, opet­ta­ja, leh­ti­mies ja urku­ri, jon­ka kesä­paik­ka­na huvi­la toi­mi. Museos­sa “kon­kre­ti­soi­tuu Pie­ta­rin, Inke­rin­maan ja Suo­men pit­kä­ai­kai­nen vuo­ro­vai­ku­tus”.

Kai­kis­sa muka­na olleis­sa koh­teis­sa ei tul­lut pysäh­dyt­tyä ja vaih­toeh­toi­sia­kin reit­te­jä oli­si ollut, joten vie­lä jäi uut­ta koet­ta­vaa mah­dol­li­sil­le tule­vil­le­kin pyö­rä­reis­suil­le.