Tänä vuon­na oli Ete­lä-Kar­ja­las­sa kylä­pyö­räi­lyä tar­jol­la 11.5. perä­ti vii­del­lä paik­ka­kun­nal­la. Kaik­kial­le ei yhte­nä päi­vä­nä ehdi, niin Imat­ran, Parik­ka­lan ja Luu­mäen jätin suo­siol­la las­kuis­ta, vaik­ka kiin­nos­ta­via koh­tei­ta oli­si­vat voi­neet olla­kin. Sen sijaan oli tar­koi­tus osal­lis­tua edel­lis­vuo­sien tapaan Lap­peen­ran­nan ja Tai­pal­saa­ren pyö­räi­lyi­hin. Tai­pal­saa­ren lenk­ki tuli­kin teh­tyä, ja sii­tä oli suun­ni­tel­mis­sa jat­kaa Lap­peen­ran­nas­ta pie­nem­piin kyliin Jout­se­non kaut­ta Kon­nun­suol­le ja Sai­maan kana­val­le. Suun­ni­tel­mak­si jäi kui­ten­kin täl­lä ker­taa, kun jo toi­sen ker­ran kylä­pyö­räi­ly päät­tyi omal­ta osal­ta­ni ren­gas­rik­koon.

Vara­ren­gas­ta ei sat­tu­nut mukaan, kun kysei­nen ren­gas vas­ta puh­ke­si edel­li­sel­lä vii­me syk­syi­sel­lä reis­sul­la Hau­hian myl­lyl­le. Sil­loin sen vaih­doin uuteen, enkä ollut muis­ta­nut hank­kia uut­ta ren­gas­ta varal­le, mut­ta oli­sin kuvi­tel­lut sen pitem­pään kes­tä­vän. Huo­ma­sin ren­kaan alka­neen tyh­je­tä vähän ennen Luuk­kaan­sal­men sil­taa sopi­vas­ti kau­pun­kia lähes­tyes­sä­ni, eli peri­aat­tees­sa uuden ren­kaan­kin oli­si kau­pas­ta saa­nut. Mut­ta lie­nee sit­ten vikaa ulko­ren­kaas­sa­kin, eikä oli­si vält­tä­mät­tä pel­käl­lä sisä­ku­min vaih­dol­la sel­vin­nyt. Ja kun tuo sen ver­ran tiu­kal­la oli, että vaih­dos­sa vie­räh­ti tovi jos toi­nen vii­mek­si­kin, niin arve­lin, että parem­pi tut­kia koto­na ja pala­ta asi­aan sit­ten jos­kus parem­mal­la ren­kai­den kes­tä­vyy­del­lä.

Ilmei­sen koh­ta­lo­kas reit­ti, kun näkyi sii­nä oman ren­kaa­ni hajot­tua pari pyö­rää vie­lä­kin huo­nom­mas­sa jamas­sa tien puo­les­sa. Mut­ta ehti­hän tuos­sa sen­tään jon­kun­lai­sen mat­kan ajel­la ja jokusen kuvan­kin nap­sia mat­kan var­rel­ta. Tyy­pil­li­seen tapaa­ni en tosin taas­kaan luot­ta­nut iPho­nen antiin, vaan olin yli­va­rus­tau­tu­nut kah­del­la kame­ral­la ja yhdel­lä dro­nel­la. Tuo nykyi­nen dro­ne vain on mel­koi­sen noi­dut­tu, kun vii­me syk­sy­nä otti sii­peen­sä teh­ty­ään tut­ta­vuut­ta män­nyn kans­sa, ja täs­sä kevääm­mäl­lä mei­na­si koko­naan kado­ta pudot­tu­aan ran­ta­pusik­koon. Täl­lä ker­taa en sen­tään sitä onnis­tu­nut kadot­ta­maan, vaik­ka vähän Sai­maan yllä käy­tin­kin.

Uute­na koh­tee­na kävin tutus­tu­mas­sa Kat­te­lusaa­res­sa sijait­se­vaan Päi­hä­nie­men vir­kis­ty­sa­lu­ee­seen. Tois­ta kilo­met­riä pit­käl­lä hiek­ka­ran­nal­la on usei­ta gril­li­ka­tok­sia, nuo­tio­paik­ko­ja ja kom­pos­ti­käy­mä­löi­tä. Luon­to­pol­ku ja näkö­ala­paik­ka­kin löy­tyy, mut­ta nii­hin täy­tyy käy­dä tutus­tu­mas­sa parem­mal­la ajal­la.